Uusimmat julkaisut

Suurten tunteiden näyttämö

Taiteen perusopetuksen teatteriopinnoissa esiintyminen on keskeisessä osassa. Peruskurssilla lähdetään nimensä mukaisesti perusteista, totutaan katsottavana olemiseen, tehdään harjoituksia ja pieniä kohtauksia, joissa toiset oman ryhmän jäsenet toimivat yleisönä. Opintojen edetessä opiskelijoillamme on joka kevät mahdollisuus kutsua kotiväki, papat, mummit, kummit ja kaverit katsomoon ja näyttää, mitä lukuvuoden aikana on harjoiteltu.

Lukuvuoden teemana turvallisuus

Kouvolan kansalaisopiston lukuvuoden 2024-2025 yksi kantavista teemoista  on turvallisuuteen panostaminen. Syksyn aikana mm. harjoiteltiin tilojen nopeaa evakuointia kuvitteellisessa tulipalotilanteessa ja perustettiin opiston oma, turvallisuusasioiden kehittämiseen keskittyvä tiimi. Opistolle myös laadittiin yhteistyössä pelastusalan ammattilaisten kanssa omat pelastussuunnitelmat niin Kouvolan Kuntotalolle, Kuusankosken opistotalolle kuin Naukion taidesaunalle.

Kansalaisopisto on mukana Luovuutta politiikkaan -kampanjassa

Kouvolan kansalaisopisto osallistuu valtakunnalliseen Luovuutta politiikkaan -viikkoon 3.–9.2.2025. Luovuutta politiikkaan -viikon aikana tarjoamme paikallisille päättäjille mahdollisuuden osallistua kokemukselliseen taiteen tekemiseen opistomme taiteen perusopetuksen ryhmissä eri puolilla Kouvolaa. Samalla päättäjät pääsevät keskustelemaan oppilaitosten henkilöstön sekä lasten ja nuorten kanssa.

Kotitalousneuvonta kaupungin palveluna päättyy

Kotitalousneuvoja on toiminut vuosikymmeniä kodin arkeen ja terveyteen liittyvän tiedon jakajana ja ruokakurssien vetäjänä. Neuvonta päättyy vuoden alussa kotitalousneuvoja Ulla Rantasen jäädessä eläkkeelle mutta suositut ruokakurssit jatkuvat uuden tuntiopettajan vetämänä.

Opiston toimisto suljettu 13.12.2024 – 6.1.2025

Opiston toimisto on suljettu 13.12.2024 – 6.1.2025. Voit kuitenkin ilmoittautua kursseille tuona aikana verkon kautta osoitteessa: uusi.opistopalvelut.fi/kouvola/fi/ Opiston henkilökunta kiittää…

Asukkaiden hyvinvointia edistämässä läpi vuosikymmenien

Kotitalousneuvoja Ulla Rantanen on vetänyt vuosia kansalaisopiston ruokakursseja ja tutustuttanut ihmisiä erilaisiin ruokakulttuureihin. Ulla on myös toiminut aktiivisesti erilaisissa verkostoissa. Vuosikymmeniä kestänyt työura päättyy eläköitymisen myötä tähän vuoteen.

Sivun alkuun