Kädentaitoja ei voi mitenkään järjestää tietokoneen välityksellä, ajatteli tekstiilityönopettaja Tuija Uotila . Miten voi istuttaa hihaa verkossa? Miten tiedän, onko huovutustyö siinä vaiheessa, että sitä voi ruveta rullaamaan voimakkaammin, kun en pääse sitä hypistelemään? Ja kuinkas sitten kävikään – opettajan näkökulmasta? Tuija innostui tästä opetusmuodosta ja sen monista mahdollisuuksista. Kevään aikana saatiin monia pieniä työvoittoja, kun opiskelijat tarttuivat sellaisiinkin tekniikoihin, joita eivät lähiopetuksessa olisi välttämättä kokeilleet. Häivekirjonta oli yksi tällainen tekniikka. Kädentaito-opiskelijat ovat aina olleet hyvin sitoutuneita; poissaoloja on ollut vähän. Tänä keväänä tuo sitoutuneisuus vielä korostui. Kaikissa kädentaitoryhmissä etäopiskelu ei valitettavasti onnistunut. Puu- ja metallitöissä tarvitaan koneita ja laitteita sekä kunnon työtiloja. Moni erikoiskurssi vaatii opettajan läsnäoloa ja kädestä pitäen neuvomista. Onneksi muutama opettaja on kuitenkin pystynyt lähtemään etäopetukseen. Siitä heille iso kiitos!
Reilu vuosi takana tätä kummallista aikaa. Viime keväänä, kun kaikki loppui kuin seinään, meillä opettajilla oli hetken aikaa aivan epätodellinen olo. Millä täyttää päivänsä, kun kurssit ja näyttelyt laitettiin katkolle. Sitten iski tosi kova siivousvimma. Kaapeista tavarat ulos, konmaritusta rankalla kädellä ja pienentynyt tavaramäärä takaisin kaappeihin. Samalla mielikin puhdistui. Ja kerrankin oli aikaa keskittyä rauhassa seuraavan lukuvuoden kurssisisältöjen suunnitteluun. Koronatilanne helpotti kesällä, ja pääsin jopa yhdelle kesäkurssille hakemaan uusia ideoita ja tapaamaan muita saman alan opettajia.
Viime vuoden maaliskuusta lähtien kaikki kokoukset on toteutettu etänä. Samaan aikaan alettiin käydä keskustelua, ketkä voisivat järjestää syksyllä omat opetuksensa verkossa, mikäli ei päästäisi lähiopetukseen. Itse olen koko ajan ollut sitä mieltä, ettei kädentaitoja voi mitenkään järjestää tietokoneen välityksellä. Miten voi istuttaa hihaa verkossa? Miten tiedän, onko huovutustyö siinä vaiheessa, että sitä voi ruveta rullaamaan voimakkaammin, kun en pääse sitä hypistelemään? Miten näytän solmupiston ompelun, kun tähän saakka olen voinut näyttää sen kädestä pitäen ja seurata vierestä, kun opiskelija ottaa sen haltuun? Riittävätkö tekniset taitoni verkko-opetukseen? Syksy saatiin onneksi kuitenkin aloittaa normaalisti. Opiskelijat olivat todella innoissaan, kun pääsivät taas näkemään toisiaan ja tekemään yhdessä. Pääsimme melkein maaliin saakka. Vain muutama kurssi jouduttiin keskeyttämään marraskuun loppupuolella.
Kevätkauden alkaessa jännitys tiivistyi, ja yöunet menivät, kun pohdittiin, päästäänkö aloittamaan lähiopetusta. Aika nopeasti selvisi, ettei se ole mahdollista pahentuneen koronatilanteen takia. Lopulta itse käänsin kelkkani täysin, ja päätös aloittaa etäopetus syntyi yhden yön aikana. Mietin, että taatakseni opiskelijoiden kiinnostuksen jatkossakin minun on syytä aloittaa verkko-opetus niissä ryhmissä, joissa se suinkin on mahdollista. Se tarkoitti alkuperäisten suunnitelmien menemistä uusiksi ja valtavaa määrää lisätyötä.
Minulla on jo vuosia ollut tapana antaa opiskelijoille syksyn ja kevään alkajaisiksi lukujärjestys, johon on kirjattu viikkokohtaiset aihealueet. Luin listaa läpi ja huomasin yllätyksekseni, että aika moni keväälle suunnittelemani aihe taipuisi myös etäopetukseen. Tosin niitä joutui muokkaamaan aika paljon ennen kuin niitä voisi opettaa etänä. Silloin iski innostus, ja ajatukset alkoivat laukata villisti. Siispä laadin lopullisen lukujärjestyksen uusilla ideoilla höystettynä.
Seuraava pohdinnan aihe oli, miten otan haltuun etäopetuksen teknisen toteutuksen. Minulla oli vain yhden Kädentaito-opettajien ainealuekokouksen verran kokemusta Teamsin käytöstä. Mutta koska tämä kokous oli sujunut hyvin, päätin, että jatkossa sujuu ihan yhtä mallikkaasti. Laitoin neljälle ryhmälleni ennakkotiedotusta tilanteesta ja pidin ”harjoituskokouksen”, jossa testasimme, kuinka kukin pääsee liittymään mukaan. Selvitin muun muassa Teamsin eri painikkeiden toimintaa ja sitä, millä tavoin ja millaisin aihein kevätkausi etenee. Yllättävän hyvin kaikki pääsivät mukaan, vaikka vain harvalla oli aiempaa kokemusta. Muutama ilmoitti tuon kerran jälkeen, ettei syystä tai toisesta halua osallistua etäopetukseen. Lopullinen osallistujamäärä oli kuitenkin iloinen yllätys.
Alkajaisiksi meillä oli muutamia ongelmia. Osalla oli vaikeuksia liittyä mukaan, ja tarvittiin teknistä tukea eri tahoilta. Ajoittain yhteydet eivät toimineet kunnolla, kuva jähmettyi ja ääni pätki. Tämä vaati uusia toimenpiteitä. Jokaiselle ryhmälle perustettiin oma WhatsApp-ryhmä, jossa käytiinkin vilkasta keskustelua, ja kuvia sinkoili moneen suuntaan. Kaikilla ei ollut älypuhelinta, joten näille kurssilaisille välitin kuvia sähköpostiin.
Perjantaista tuli infomateriaalin lähetyspäivä. Koostin seuraavan viikon ennakkovalmistelut eli ”mitä varaat valmiiksi seuraavalle kerralle”. Koko kevätkauden kantavana teemana oli ottaa sitä mitä kaapista löytyy. Tarkoituksena oli, ettei kauppaan ollut tarpeen lähteä, vaan valmistettavissa tuotteissa käytettiin pääasiassa kotoa löytyviä materiaaleja. Lähes jokaisen varastoista löytyi kaikki tarvittava, koska suurin osa kurssilaisista on pitkän linjan tekijöitä ja sen vuoksi armoitettuja hamstereita. Toteutimme siten kevään aikana todella hienosti kestävää kehitystä ja kierrätystä.
Kädentaito-opiskelijat ovat aina olleet hyvin sitoutuneita; poissaoloja on ollut vähän. Tänä keväänä tuo sitoutuneisuus vielä korostui. Varmasti vaikutuksensa oli sillä, että useimmat harrastukset, mm. liikuntaryhmät eivät olleet alkaneet lainkaan. Niinpä opiskelijat olivat kiitollisia, että saivat kokoontua edes tietokoneen välityksellä, vaikkei se korvaakaan kasvokkain tapaamista. Lisäksi oppitunneilla tehtiin töitä tosi intensiivisesti, ja valmista syntyi ehkä enemmänkin kuin lähiopetuksen aikana.
Ja kuinkas sitten kävikään – opettajan näkökulmasta? Innostuin tästä opetusmuodosta ja sen monista mahdollisuuksista. Kevään aikana sain monia pieniä työvoittoja, kun opiskelijat tarttuivat sellaisiinkin tekniikoihin, joita eivät lähiopetuksessa olisi välttämättä kokeilleet. Häivekirjonta oli yksi tällainen tekniikka. Moni on ohittanut käsinkirjonnan, koska on pitänyt sitä vaikeana. Onhan toki melko haastavaa löytää oma kirjontakäsialansa, mutta kuten kaikissa uusissa asioissa: harjoitus tekee mestarin. Paras WhatsApp-kommentti tuli eräältä haasteen ottaneelta: ”Tässä ensimmäinen häiveompelu, mutta ei varmasti viimeinen”. Ja nyt suunnittelemme jo syksyn käsinkirjontaprojekteja…
Kevään aikana moni tekniikka on vaatinut aiempaa enemmän kirjallisia työohjeita. Eri työvaiheista on otettava paljon kuvia asioiden selventämiseksi. Onneksi löysin puhelimen galleriasta toiminnon, jossa voi kirjoittaa tekstiä kuvan yhteyteen saman tien. Näppärää, tämä nopeuttaa työohjeen lähettämistä. Monta muutakin uutta asiaa on otettu haltuun – pakon edessä!
Kaikissa kädentaitoryhmissä etäopiskelu ei valitettavasti onnistunut. Puu- ja metallitöissä tarvitaan koneita ja laitteita sekä kunnon työtiloja. Moni erikoiskurssi vaatii opettajan läsnäoloa ja kädestä pitäen neuvomista. Onneksi muutama opettaja on kuitenkin pystynyt lähtemään etäopetukseen. Siitä heille iso kiitos!
Positiivisin seikka tässä keväässä on varmasti se, että nyt me kaikki olemme valmiimpia ja ehkä myös innostuneempia hyppäämään mukaan uudenlaiseen ja astetta modernimpaan opistomaailmaan. Kädentaito-opettajat ovat innostuneet ideoimaan verkkokursseja, joita on tulossa ensi lukuvuoden ohjelmaan. Jatkossa verkkokurssien määrä todennäköisesti löytää vielä vahvemmin paikkansa kansalaisopistojen tarjonnassa. Onhan tässä loistava mahdollisuus saada opiskelijoita myös muualta kuin omalta kotipaikkakunnalta. Uusia opiskelijaryhmiäkin voi syntyä heistä, jotka eivät sairauden tai muun syyn vuoksi voi lähteä lähiopetukseen. Opiskelijamääräkin voi joillakin kursseilla olla normaalia suurempi, kun tilat eivät aseta rajoituksia. On jännittävää nähdä, millaiset kädentaitokurssit tulevaisuudessa taipuvat opetettaviksi verkossa.
Tuija Uotila
Tekstiilityönopettaja
Kouvolan kansalaisopisto