Kouvolan kansalaisopiston lähiopetus käynnistyi tällä viikolla. Koronaan varaudutaan monella tavalla. Toivotaan, että lähiopetus jatkuu koko syksyn ajan.
Kouvolan kansalaisopiston lähiopetus käynnistyi tällä viikolla. Suurin pelkomme oli se, että kurssilaiset eivät uskaltaudu kursseille koronan “toisen aallon” pelossa. Keväällä jouduimme nopealla aikataululla lopettamaan lähiopetuksen ja sulkemaan opiston tilat. Erityisesti kädentaitojen osalta moni työ jäi kesken, kuten huonekalut entisöinnissä tai keramiikassa lasitukset tekemättä. Nyt keskeneräiset työt on saatu valmiiksi ennen syksyn lukukauden alkua ja voidaan huokaista helpotuksesta sen suhteen, että kursseille onneksi on riittänyt tulijoita. Suosituimmat kurssit täyttyivätkin taas ilmoittautumispäivän ensimmäisten minuuttien aikana. Käynnistymättä jää vajaat 10% kursseista.
Koronatilanne on kuitenkin vielä ajankohtainen. Syksyn opetuksen aloittamiseen on liittynyt paljon erilaista tavallisuudesta poikkeavaa varautumista: ryhmäkokoja on pienennetty turvavälien takaamiseksi, pintojen ja välineiden puhdistusta opetustiloissa välillä on suunniteltu, käsidesejä ja muita puhdistusaineista hankittu, ohjeistuksia laadittu, suojapleksejä asenneltu ja turvavälitarroja liimailtu lattiaan.
Pahimman, eli lähiopetuksen lopettamisen, varalle varaudumme myös etäopetukseen. Kansalaisopiston kurssitarjonta on laaja, ja on selvää, että osa kursseista on melko mahdottomia toteuttaa etäopetuksena. Pyrkimyksenä on kuitenkin se, että mahdollisimman monella kurssilla on niin sanottu “plan B” eli suunnitelma etäopetuksen toteuttamisesta, mikäli koronatilanne huononee.
Nyt lähdemme kuitenkin innolla syksyyn ja aktiiviseen opistotoimintaan. Ihanaa nähdä eri ikäisiä kurssilaisia! Mahtavaa tavata livenä! (tietenkin muistan turvavälit!).
Turvallista syksyä!
Tiina Kirvesniemi